Kirkkonummi on tiedottanut eilen, että Kirkkonummella palataan laajaan maskisuositukseen rokotussuojan tasosta riippumatta kaikkien 12 vuotta täyttäneiden ja tätä vanhempien osalta. Maskin käyttöä suositellaan kaikissa julkisissa sisätiloissa ja liikennevälineissä, joissa oleskelee muita ihmisiä. Maskin käyttöä suositellaan näin ollen myös oppilaitoksissa kuudennesta luokasta lähtien.
Lisäksi suositellaan, että myös yksityiset toiminnanharjoittajat ottavat maskisuosituksen laajamittaisesti käyttöön. Yksityisten toimijoiden suositellaan edellyttävän maskin käyttöä henkilökunnalta sekä asiakkailta esimerkiksi yleisötilaisuuksissa, kaupoissa ja muissa asiakastiloissa.
Myös Veve suosittaa maskin käyttöä kaikissa harrastustiloissa ennen ja jälkeen harjoitusten ylläolevien ikärajojen mukaisesti.
Alla linkki Kirkkonummen koronatiedotteeseen:
https://www.kirkkonummi.fi/ajankohtaista-koronaviruksesta-covid-19