Veven syyskauden toiminta käynnistyy syyskuun alussa. Toiminnassa noudatetaan yleisiä turvallisuusohjeita ja voimassa olevia viranomaismääryksiä. Koronapandemiatilanteen koko ajan muuttuessa käynnistämme syksyn toiminnan muutamaa ryhmää lukuunottamatta ulkona. Näin haluamme varmistaa entistä paremmin mm. riittävien turvavälien ylläpitämisen ja sitä kautta turvalliset harrastusolosuhteet niin osallistujille kuin ohjaajillekin.

Ohjatuista lasten ja nuorten, palloilun sekä ryhmäliikunnan tunneista ainoastaan ShowDance, Tempputuokiot ja Yin-jooga aloittavat sisällä. Lisäksi omatoimisesti toimivat ryhmät kuten lentopallo, sulkapallo, aikuisten salibandy, höntsäsähly ja kuntosaliharjoittelu toimivat sisällä. Sisällä olevien ryhmien toiminnassa painotetaan erityisesti hyvää käsihygieniaa, välineiden desifiointia ja tietenkin sitä, että tunneille tulevat niin ohjaajat kuin osallistujatkin ainoastaan terveinä. Lisäksi sisällä toimivien ryhmien osallistujamäärää rajoitetaan, joten esim. Yin-joogassa maksimi osallistujamäärä on vain 15 henkilöä ja sitä varten Yin-jooga tunteja on syksyllä kaksi (klo 16.00-17.00 & 17.00-18.00). ShowDance siirtyy peilisalista liikuntasaliin ja sunnuntailta lauantaille klo 14.30-16.00, jotta ryhmä voi olla isommassa tilassa.

Ulkona harjoittelevien ryhmien toiminnan keskipisteenä on Veikkolan yleisurheilukenttä ja sen lähiympäristö.

ShowDance -ryhmää lukuunottamatta ryhmien harjoitusajat noudattavat Toimintakalenterissa ilmoitettuja ajankohtia. Mahdollisista muutoksista tiedotetaan MyClubin kautta sähköpostitse, joten muistathan ilmoittautua tunneille MyClubin kautta.

Ohjatuissa sisäliikuntaryhmissä ohjaaja huolehtii mm. välineiden desifioinnista ja ohjeiden nouttamisesta. Omatoimisissa ryhmissä ohjaajaa ei ole, joten osallistujat vastaavat itse turvallisuusohjeiden noudattamisesta. Jokaiselle ilmoittautuneelle tullaan toimittamaan sähköpostitse ryhmäkohtaiset ohjeet ja tiedot ryhmän kokoontumispaikasta ennen ensimmäisen tunnin alkua.

Yleisurheiluryhmät toimivat kesäaikataulun mukaisesti syyskuun loppuun saakka. Lokakuun alusta siirrytään noudattamaan syyskauden aikatauluja. Syyskauden ilmoittautumislinkit julkaistaan syyskuun alussa. Ilmoittautuminen on tarpeen, jos osallistut Vauhtivekaroihin tai Vauhtiveikkoihin. Lisäksi ilmoittautuminen tulee tehdä, jos kuulut Tempotenavat 1 tai 2:siin tai Nopsanilkkoihin, ja olet tullut mukaan toimintaan kesäkauden aikana.